Joka kahdeksas amerikkalainen elää "foot stampseillä", eli ruokatarroilla. Yksi viidestäkymmenestä lapsesta on koditon. 70-luvulla keskimääräinen toimitusjohtaja tienasi neljäkymmenkertaisesti peruspalkansaajaan verrattuna, mutta tänä päivänä toimitusjohtajan palkka on neljäsataakertainen työläisiin verrattuna. Nämä ovat kammottavia tilastoja. Mutta ne ovat vain jäävuoren huíppu, kuten selviää Arianna Huffingtonin kirjasta Third World America.
Huffington on Huffington Postin karismaattinen perustaja ja hän on kirjoittanut kaksitoista kirjaa ennen tätä teosta. Huffington esiintyy aktiivisesti julkisuudessa poliittisena kommentaattorina. Hänen älykkyytensä yhdistettynä kreikkalaiseen temperamenttiin on ihanaa katseltavaa
Kirjassa Huffington kirjoittaa Amerikan rappiosta, jonka seurauksena yhdysvaltalaiskeskiluokka on käytännössä lähes kadonnut yhteiskunnasta. Hänen käsittelemiä teemoja ovat talous, politiikka, infrastruktuuri ja koulujärjestelmä. Kirjaan kerätyt tarinat ja tilastot ovat kiehtovaa, ja täysin pimeää luettavaa.
Maan tiestö on rapakunnossa, 53% tieliikenteen onnettomuuksista liittyy huonoon tienpintaan. Amerikan sillat ovat keskimäärin 43-vuotiaita kun niiden käyttöiäksi on alunperin kaavailtu maksimissaan 50 vuotta. Maan rautatieliikenne on hitaampaa kuin 80 vuotta sitten. Eikä uutta rahaa infran korjaamiseen heru. Raha katoaa kirjaimellisesti savuna ilmaan Amerikan käydessä kahta tarpeetonta sotaa Irakissa ja Afganistanissa.
Amerikan koululaitoksen taso on pitkän aikaa ollut kritiikin kohteena, eikä suotta. OECD:n tutkimuksissa yhdysvaltalaisnuoret sijoittuvat keskimäärin sijalle 25/30 tieteessä, matematiikassa ja lukutaidossa. On vaikea kuvitella rakentavansa tulevaisuutta kovinkaan kestävälle pohjalle, jos kansalaisten osaaminen ei vastaa vuosisadan vaatimuksia.Koululaitoksen puutteista on julkaistu muutama viikko sitten kohuttu elokuva Waiting for Superman, jota lienee turha odottaa Suomeen jaeltavaksi - mutta kiinnostuneiden kannattaa se etsiä käsiinsä.
Huffington näkee kaksi suurta syyllistä Amerikan ongelmiin: käsistä riistäytyneen finanssisektorin ja korruptoituneen politiikan. Yhdysvalloissa jokaista senaatin ja kongressin edustajaa kohden on 26 lobbaria. Vuosittain keskimääräinen edustaja vastaanottaa 6,5 miljoonaa dollaria "avustuksia". Amerikan demokratiasta on tullut huutokauppa, jossa suurimman lompakon omistaja saa käytännössä sanella lait halunsa mukaan.
Miksi suomalaisia sitten kiinnostaisi mitä rapakon takana tapahtuu? Nokiakaan ei ole myynyt sinne kuin kourallisen luureja vuosikymmenen aikana ja Ivana Helsinki sai Donald Trumpin vihat niskaansa. Antaa jenkkien vaan kaatua - ajattelee moni. USA:n mukana kaatuu kyllä muukin maailman talous, joten kyllä meidän kannattaisi kantaa amerikanserkuista huolta ihan oman rahapussinkin takia.
Toinen syy miksi pienen ihmisen kannattaa olla kiinnostunut Amerikasta on poliittinen. Eurooppa on rikastuessaan valunut vuosi vuodelta oikeistolaisempaan suuntaan, missä köyhien asema ei ole suinkaan parantunut. Muutokset eivät näy yhtä selkeästi Pohjoismaissa, mutta esimerkiksi Saksassa polarisaatio köyhien ja rikkaiden välille on vahvistunut. Amerikan epäonnistunutta esimerkkiä seuraten meidän tulisi varmaankin pyrkiä vastakkaiseen suuntaan Yhdysvaltojen liikkeistä. Tämä saattaa olla hankalaa sillä, kuten ystäväni sanoi minulle: "Jos et äänestä kaksikymppisenä vasemmistoa, sinulla ei ole sydäntä. Jos et viisikymppisenä äänestä oikeistoa, sinulla ei ole aivoja."
Mitä rikkaampia meistä tulee, sitä ahneemmaksi muutumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti