30.7.2010

Aidosti kiltti - Stefan Einhorn

Stefan Einhorn kysyy kirjassaan Aidosti kiltti: Miksi kiltteys on saanut negatiivisen konnotaation? Kiltti ihminen rinnastetaan usein hieman yksinkertaiseksi ja sinisilmäiseksi tyypiksi. Maailmassa on tuhansia kirjoja, joissa menestyksen avaimiksi kuvaillaan motivaatiota, luovuutta, älykkyyttä, rahaa ja valtaa.  Einhorn kysyykin - miksi juuri kukaan ei ole aiemmin kirjoittanut kirjaa, jossa menestyminen aivan elämässä on kykysi tehdä eettisiä valintoja ja toimia hyvänä lähimmäisenä?

Pääpaino kirjan nimessä on sanalla "aidosti". Kiltteys ei tarkoita sinisilmäistä muiden pillin tahtiin tanssimista. Kiltteys tarkoittaa Einhornin mukaan oman eettisen tietoisuuden lisäämistä ja valintojen punnitsemista arkielämässä. Eettiset valinnat ovat usein hankalia tehdä, eikä niihin löydy välttämättä oikeaa vastausta. Einhorn uskoo vakaasti, että jokainen meistä voi kuitenkin vahvistaa eettisiä taitojaan harjoittelemalla mm. empatiakykyämme tai kysymällä neuvoa hankalia eettisiä valintoja tehtäessä.

Itse uskon, että kiltteydellä ja tiimipelillä on ollut valtava evoluutiollinen merkitys ihmisen historiassa. Lopulta kaikki suuret saavutuksemme kuulennosta lähtien ovat olleet yhteystyön tulosta. Kun ihmiskunnan lähitulevaisuudessa häämöttää sellaisia haasteita kuten energiakriisi ja ilmastonmuutos, alleviivautuu kykymme puhaltaa yhteen hiileen entisestään.

On sääli, että 2000-luvun trendi on ollut voimistunut individualismi. Uskon että se johtuu osittain modernista teknologiasta, joka tekee meistä vähemmän riippuvaisia läheisistämme. Aiemmin pelto viljeltiin ja korjattiin talkoovoimin, nyt sen tekee yksi traktori. Yksilösuorittamisesta huolimatta ihminen on edelleen pohjimmiltaan se sosiaalinen ja yhteyttä kaipaava olio.

Einhornin kirja on hyvä johdatus eettiseen ajatteluun. Kirja on myös tervetullut keskustelunavaus menestyksen todellisiin syihin. Aidosti kiltti on myös tärkeä oppikirja ihmisyydestä. Osa kirjan argumenteista kaipaa mielestäni edelleen hiomista, mutta Einhornin kirjasta tullut joka tapauksessa valtava menestys ympäri maailman.

Alkuperäisteoksen nimi on Konsten att Vara Snäll. Itse luin kirjan saksankielisen version Die Kunst ein Freundlicher Mensch zu Sein. Lisää teoksesta voit lukea Suomen Kuvalehdestä. Jos haluat lukea kirjaa netissä voit tutustua englanninkieliseen kopioon tästä.

25.7.2010

Memo Extra - vinkkejä opiskeluun - Oddbjörn By

Voivatko blondi, parturi ja eläkeläinen opetella parissa päivässä 1000 piin desimaalia ja sitten muistaa oppimansa virheettömästi? Kyllä voi - tämä todistettiin Norjan televisiossa tehdyssä muistiennätyksessä. Oddbjörn By on norjalainen muistiekspertti, joka esittelee toisessa kirjassaan erilaisten muistitekniikoita opiskelun tueksi. Memo Extra on edeltäjäänsä käytännönläheisempi. Sen tekniikat on sovellettu juuri opiskelijoiden käyttöön.

Memo itse on yksinkertainen loci-tekniikka, jolla voit tehostaa oppimistasi visualisoimalla tärkeitä asioita kuvittelemalla ne jollekin tutulle reitille. Reitti voi kulkea vaikka kotioveltasi työpaikalle tai sitten voit tallentaa muistikuvia kulkemalla mielessäsi jossakin tutussa rakennuksessa. Sitten sirottelet muistettavat mielikuvat rakennuksen huoneisiin. Muistitekniikkaa on käytetty antiikin ajoilta lähtien ja siitä on hiottu hieno työkalu vuosien varrella. Memo toimii. Opin morseaakkoset varttitunnissa ja maailman 15 pienimpien valtioiden muistamiseen oikeassa järjestyksessä kului 10 minuuttia.

Onko tällaiselle muistitekniikalle käyttöä tosielämässä? Monen mielestä muistitekniikoiden käyttäminen on jotenkin huijausta tai menemistä sieltä missä aita on matalin. Totuus on kuitenkin, että ei ole mitään väliä kuinka professori on oppimansa päähänsä ahtanut kunhan tietoihin pääsee käsiksi halutessaan ja ne muistaa virheettömästi. Oddbjörn väittääkin, että keskivertomuistia ei erota hyvästä muistista mikään muu kuin hyvä tekniikka.

Monet hyvämuistiset ihmiset käyttävät visualisointia, assosiointia ja erilaisia loci-järjestelmiä täysin huomaamattaan. On kuitenkin hyödyllistä tuntea tekniikoiden toimintamekanismi. Tällä tavoin pääset ottamaan muististasi kaiken irti ja vältät tavallisia virheitä ulkoaopettelussa.

Muistaminen ei ole koskaan helppoa - tai tarkalleenottaen muistaminen on todella helppoa, mutta ulkoa opettelu on työlästä. Memo on todennäköisesti tehokkain tunnettu muistitekniikka, mutta sekin vaatii paljon keskittymistä ja valmistelua. Kun työnsä tekee kuitenkin ahkerasti ja paneutuu muutamiin perusasioihin on tekniikan käyttäminen suhteellisen vaivatonta. Tekniikan tuomat edut tenteissä, puheita pidettäessä ja kieliä opiskeltaessa ovat kiistattomat. Muistettavat asiat pysyvät mielessä pitkään ja niiden palauttaminen mieleen tapahtuu automaattisesti.

Tavallinen ulkoa opettelu on "pänttäämistä", jolloin konseptit jäävät leijumaan tyhjyyteen. Niitä ei ole ankkuroitu mihinkään. Jos muistitekniikan käyttäminen on mielestä työlästä niin pänttääminen vasta järjetöntä onkin! Muistin pakottaminen ei yksinkertaisesti toimi siitä syystä, että ihmismuisti ei toimi niin. Memon teho perustuukin juuri ymmärrykseen siitä, että ihmismuisti käsittelee asioita kuvina. Jos mielikuviin voi vielä liittää vaikkapa liikettä voimistuu muistaminen entisestään.

Itse jatkan Memon käyttämistä. Opiskelen runsaasti kieliä ja Memo tarjoaa helpotusta esimerkiksi kielioppien ja sanojen sukujen muistamiseen. Tästä kirjasta on hyötyä varmasti jokaiselle, joka ei entuudestaan tunne muistitekniikoita. Suosittelen Memo Extran ostamista, sillä Oddbjörn Byn edellinen kirja Memo oli kuivakampaa luettavaa. Memo Extran tekniikat on erikseen räätälöity tosielämän tarpeisiin.

20.7.2010

Petos lautasella - tiedätkö mitä suuhusi panet? - Mats-Eric Nilsson

Tiesitkö, että vanilja-aromia valmistetaan mm. mädästä puusta, joka on pilaantunut kelvottomaksi teollisuuden käyttöön? Tiesitkö, että koiranruoassa ei saa käyttää lisäaineita, koska "eläimillä ei ole mahdollisuutta valita lisäaineettoman ja lisäaineellisen ruoan välillä"? Nilssonin tutkiva journalismi on erinomaista ja hänen sulkakynänsä pureutuu syvälle elintarviketeollisuuden lihaan. Hän nimittäin kertoo ihan suoraan mitä kaikkea meidän ruokamme sisältää.

Moni pitää itsestäänselvyytenä, että teollisesti tuotettu ruoka sisältää lisäaineita. Lisäksi tiedämme, että tehtaat säästävät raaka-aineissa. Ruoka pumpataan täyteen säilöntäaineita, että sen hyllyikä venyy luonnottoman pitkäksi. Pågenin limppu ei homehdu ei sitten millään.

Tiedämme kuinka huonoa ruoka usein on, mutta niin vähän siitä tiedosta muuttuu toiminnaksi. Se on sääli. Sitä aukkoa paikkaamaan tarvitsemme Petos lautasella -kirjan kaltaisia teoksia. Nykyaikaisen ruokateollisuuden lisäaineviidakkoon tarvitaan nyt oikea Tarzan tuomaan järjestystä!

Kirja on monipuolinen työkalu teollisesta ruoasta kiinnostuneelle ja nykyaikesta dieetistä huolestuneelle. Kirjaan on sisällytetty mm. kattava lisäaineopas ja osto-opas laadukkaita raaka-aineita varten. Varsinainen sisältö kirjassa on kertoa ruokateollisuuden käytännöistä.

Nilsson kertoo kuinka suuri osa aistimastamme makuelämyksestä on pitkän insinöörityön tulos, missä ruoan jokaista ominaisuutta väristä, kimmoisuudesta ja suutuntumasta lähtien on manipuloitu. Jos olet naureskellut Alien -elokuvissa astronauttien syömälle harmaalle puurolle, voit lopettaa nauramisen. Sinä syöt sitä harmaata puuroa aina kun ostat teollisesti tuotettua ruokaa.

Mats-Eric Nilsson teki itsensä tunnetuksi tämän kirjan ruotsinkielisellä versiolla Den Hemlige Kocken. Nykyään hän on keulahahmo Äkta vara -liikkeessä, joka pyrkii taistelemaan valmisruokakulttuuria vastaan. Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille hyvästä ja aidosta ruoasta kiinnostuineille.


Voit ostaa kirjan "Petos lautasella" - Bookplussan verkkokaupasta.

16.7.2010

Digitaalinen markkinointiviestintä - Heikki Karjaluoto

Kirjailija: Heikki Karjaluoto

Perinteinen markkinointiviestintä on murroksessa. TV- ja lehtimainonnan vaikuttavuus on jo pidemmän aikaa kyseenalaistettu. Digitaaliset kanavat tarjoavat parempaa kustannustehokkuutta ja suurempia kohdistamismahdollisuuksia. Sen takia jokaisen bisneksestä kiinnostuneen ihmisen tulisi tuntea digitaalisen markkinointiviestinnän mahdollisuuksista ainakin perusteet. Alan mahdollisuudet ovat nimittäin paljon, paljon monipuolisemmat kuin suurin osa ihmisistä kuvittelee. Digitaaliset kampanjat mahdollistavat kuluttajien targetoimisen ja kampanjoiden seurannan merkittävästi syvällisemmällä tasolla kuin perinteiset markkinoinnin kanavat. Kuinka nämä kanavat sitten otetaan käyttöön?

Heikki Karjaluodon kirja Digitaalinen markkinointiviestintä pyrkii vastaamaan ajan haasteisiin. Kirja on rakennettu oppikirjaksi markkinoinnin opiskelijoille. Se on rakenteeltaan melko toimiva ja pedagoginen. Kirjassa käydään lävitse yleisimmät digitaaliset markkinointiviestinnän kanavat ja niiden hyödyntäminen sekä yhteystyön mainostoimistojen kanssa. Kaikki materiaali on akateemiseen henkeen kuuluen dokumentoitu kappaleiden loppuun lähdeluetteloiksi. Alan opiskelijat saavat varmasti näistä listoista hyviä tärppejä jatkolukemista ajatellen.

Kirjan toinen kohderyhmä on liike-elämän vaikuttajat, joille uusi digitaalinen viestintä on valittavan usein vieras maailma. Karjaluodon oma kokemus konsulttina on ollut, että bisnesmaailmassa on runsain mitoin väärinkäsityksiä markkinointiviestinnästä - ja etenkin DMC (digital marketing communications) nähdään lähinnä nettisivujen päivittämisenä. Tämä on kuitenkin vain murto-osa totuudesta.

Digitaaliseen markkinointiin voidaan laskea mm. nettisivut, blogit, mobiilisovellukset, tekstiviestimarkkinointi, hakukonemarkkinointi, hakukoneoptimointi, sähköpostimarkkinointi, kävijäanalytiikka sekä CRM-järjestelmät, jotka voivat pitää yhteyttä asiakkaisiin automaattisesti. Monet maailman tunnetuimmista brändeistä, kuten Coca Cola nojaavat vahvasti näihin digitaalisiin rajapintoihin brändinsä rakentamisessa.

Suomalaisyritysten on aivan turha kuvitella, että digitaalisen markkinointiviestinnän voisi vain sivuuttaa ja jatkaa samalla meiningillä kuin aina ennenkin. Jos huutaa tyhjään luolaan, niin turha on kuvitella että kukaan sieltä vastaisi. Totuus on, että ihmiset ovat oppineet ohittamaan perinteiset passiiviset mainoskampanjat automaattisesti. Suurin osa nuorisosta, nuorista aikuisista ja keski-ikäisistä pyörii aktiivisesti netissä ja he käyttävät mm. mobiilisovelluksia kernaasti. Kannattaa siis näkyä siellä, missä ihmiset viihtyvät.

Kirjan lukeminen ei edellytä pohjalle markkinointiviestinnän opintoja vaan käsitteet esitellään kirjassa kädestä pitäen. Voin suositella opusta kauppatieteen opiskelijoille, yrittäjille ja johtajille riippumatta työnkuvasta. Yksi kirjan teeseistä on nimittäin, että markkinoinnin tulisi olla integroitu aktiviteetti, josta koko organisaatio vastaa yhdessä. Karjaluodon kirja on yllättävän käytännönläheinen ja pragmaattinen teos. Kyseessä on kuitenkin perustason yleisteos, joka ei tarjoa hirveästi uutta digitaalista markkinointiviestintää enemmän tuntevalle.

Käteeni saaman tuoreen painoksen ensimmäisessä otsikossa on muuten yhdyssanavirhe. Ajoittain tekstin tyyli on hieman kuivakkaa ja olisin kaivannut editointiin tarkkuutta - osa kappaleista tuntuu olevan väärässä paikassa tekstiä. Viimeinen kritiikkini kohdistuu kirjan hieman hutaistulta vaikuttavaan taittoon. Puoliammattilaista graafikkoa kun ärsyttää markkinointiviestinnän oppikirja, joka ei näytä hyvältä! Mielenkiintoiset esimerkikit ja caset nostavat tosin kirjan lukukokemusta huomattavasti ja kokonaisuus on positiivinen. Todetaan kuitenkin tähän loppuun, että saatan olla hieman jäävi arvostelemaan  kirjaa. Karjaluoto on nimittäin markkinoinnin professorini.

13.7.2010

The Quest for Global Dominance - Gupta, Govindarajan & Wang

Kirja, joka kuulostaa lähinnä huonolta seikkailuelokuvalta ei välttämättä houkuttele lukemaan itseään. Kirjan alaotsikko "Transforming Global Presence into Global Competetive Advantage" antaa paremman kuvan aiheesta. Gupta ja Govindarajan ovat tunnettuja amerikkalaisia akateemikkoja. Teoksessaan he kirjoittavat globalisaatiosta ja sen vaikutuksista yrityksille. Miksi kansainvälistyminen on niin tärkeää? Miksi Intia ja Kiina ovat tulevaisuuden tärkeimmät markkinat? Miten lähteä liikkeelle oman yrityksen kansainvälistämisessä? Kirja on kirjoitettu mahdollisimman kansantajuisesti, ja hands-on -periaatteella. Kuten professorini sanoi "It's written in this... super stressed out style" - se on monin paikoin kuin tarkastuslista.

Kirja alkaa ruohonjuuritasolta määritellen globalisaation ja sen vaikutukset yritysmaailmaan. Siitä kirja jatkaa määrittelemään aidosti globaalin yrityksen ja oikeanlaisen ajatusmallin. Kiinnostuneet voivat lukea Guptan artikkelin kansainvälisestä ajattelumallista The Globalistin sivuilta.

Gupta ja Govindarajan käsittelevät luontevasti markkinoiden analysoinnin, kansainvälistymisstrategian ja mm. kansainvälisestä tiedonhallinnasta. Kyseessä on yleisteos, joten suuri osa aiheista käsitellään lähinnä pinnallisesti, mutta se tarjoaa silti hyvän ponnahduslaudan aiheen jatko-opiskeluun.

Kirjan uuteen painokseen on lisätty kappale kansainvälisestä tiimityöskentelystä ja Kiinan sekä Intian tehokkaasta hyödyntämisestä. Viimeinen kappale tuntuu hieman keinotekoiselta, mutta muuten kirja on tiukkaa materiaalia.

Kirjaa voin lämpimästi suositella yritysmaailman vaikuttajille ja kaikille liiketalouden opiskelijoille. Suomi jää markkina-alueena auttamattoman pieneksi ja kaikki osaaminen yrityksen kansainvälistymisen saralla on varmasti kullan arvoista. Kirja kainaloon ja kiinaa opiskelemaan, mars!

11.7.2010

Trick or Treatment? - Simon Singh & Edzard Ernst

Kirjailijat: Simon Singh & Edzard Ernst

Tiesitkö että homeopaattisessa lääkkeessä ei ole molekyyliäkään vaikuttavaa ainetta? Tai että nykytiedon valossa akupunktion vaikuttaa entistä enemmän plasebolta? Tieteen popularisoija Simon Singh ja maailman ensimmäinen vaihtoehtoisen lääketieteen professori Edzard Ernst valottavat tiedettä vaihtoehtoishoitojen takana. Kirja on kiehtova katsaus akupunktiosta, homeopaattisista lääkkeistä, yrttihoidoista ja kiropraktiikasta. Lisäksi kirjassa on liitteenä lyhyt tiivistelmä noin 30 muusta hoitomuodosta. Tietokirjoista kiinnostuneen on hyvä osata kieliä, sillä monet mielenkiintoiset julkaisut eivät koskaan käänny suomeksi; tämäkin kirja on saatavilla vain englanniksi ja ruotsiksi (Salvekvick och kvacksalveri: alternativmedicinen under luppen).

Kirjassa käydään järjestelmällisesti läpi neljä tunnetuinta ja laajimmassa käytössä olevaa hoitomuotoa. Akupunktio on tunnetusti ollut haastava kohde, sillä tuplasokkotestien tekeminen on hoidon kohdalla mahdotonta ja plasebokontrolloituja tutkimuksia on kyetty tekemään vasta hiljattain. Vaikka Rochesterin yliopiston tutkijat havaitsivatkin että akupunktiolla saattaa olla vaikutuksia kehon adenosiini-tuotantoon, mutta tutkimusten suuri skaala näyttäisi päätyvän puhtaan plasebon kannalle akupunktion vaikutuksia arvioitaessa. Mitään biologista perustaa akupunktion opille neulojen asettelusta ei ole.

Homeopaattiset lääkkeet ovat vaihtoehtoishoidoista ehkä viihdyttävimpiä. Kirja kuvailee seikkaperäisesti lääkkeiden valmistutavan ja monelle lukijalle selviää tässä vaiheessa että kyseiset valmisteet eivät sisällä yhtä ainoata molekyyliä vaikuttavaa ainetta. Lääkkeet kyllä auttavat moniin vaivoihin, mutta vain ja ainoastaa voimakkaan plaseboreaktion takia.

Kiropraktiikka on niin laajalle levinnyt hoitomuoto että monet eivät edes miellä sitä vaihtoehtoiseksi hoidoksi. Totuus kuitenkin on, että kiropraktiikka perustuu puhtaassa muodossaan yli sata vuotta vanhoihin oppeihin "elinvoiman virtauksessa olevista tukoksista". Tutkimusten mukaan kiropraktiikka voi kyllä helpottaa selkävaivoista kärsivien oloa, muttei poista ongelmia. Kiropraktiikka ei myös paranna mitään muita vaivoja - toisin kuin hoitoa tarjoavat selän manipuloijat usein väittävät. Lopulta burana ja liikunta on todettu täsmälleen yhtä tehokkaaksi hoidoksi, joskin 10 kertaa halvemmaksi. Perinteiseen hoitomuotoon ei myöskään sisälly halvauksen riskiä.

Yrttilääkkeet ovat kirjan ainoa osio, jolle näytetään osittain vihreää valoa. Monet modernit lääkkeet juontavat juurensa juuri luonnosta, mutta tästä voi toisaalta syntyä harhakuvitelma että suurin osa yrttilääkkeistä olisi jotenkin luonnollisia tai tehokkaita. Totuus on että vain harvat yrttilääkkeet toimivat, ja nekin usein heikommin kuin modernit hoitomuodot.

Kirjan lopussa esitellään lisäksi lyhyemmässä muodossa kolmisenkymmentä hoitomuotoa hypnoositerapiasta reikiin. Kirja oli häkellyttävän mielenkiintoinen luettava - jopa ruotsiksi - ja suosittelen sitä kaikille terveydestä kiinnostuneille.

Voit ostaa kirjan "Trick or Treatment?" - Bookplussan verkkokaupasta.

9.7.2010

34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen - Risto Isomäki

Kuinka ilmastonmuutosta voi hidastaa? Onko ilmaston lämpenemistrendi mahdollista kääntää toiseen suuntaan? Risto Isomäki esittelee kirjassaan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeminen. Tavat jakautuvat kahteen ryhmään: 1) Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujan kerääminen ilmakehästä ja 2) planeettamme heijastuvuuden lisääminen. Osa vihjeistä on suoraan hullun tiedemiehen päiväkirjasta poimittuja, mutta toiset tavoista ovat jo nykyisellään täysin toteutettavissa. Isomäki kertoo yllättäviäkin tapoja ilmastonmuutoksen torjuntaan: Tiesitkö että muurahaiset ja hirvet tekevät tärkeää ilmastotyötä tai että suihkukoneiden lentoaikoja muuttamalla voitaisiin saada aikaan tuntuvaa viilenemistä?

Kirjan toinen puolisko esittelee sekalaisen listan tapoja hidastaa ilmastonmuutosta. Isomäki käy lävitse mielenkiintoisimmat vaihtoehtoiset energianlähteet ja tekee niiden kohdalla hyvää työtä. Isomäki suhtautuu perustellun skeptisesti tulevaisuuden rakentamiseen ydinenergian varaan. Hän varoitti taannoin rakentamasta ydinvoimaloita lähelle merenrantoja.

Kirja tarjoilee mielenkiintoista luettavaa parille illalle. Lähinnä kirjakriitikkoa ärsyttää ajoittainen kirjoitustyylin vaihtelu ja tekstin puutteellinen editointi. Kirja ei ole aina kaikkein kriittisimmästä päästä. Tässä Tammi voisi tehdä tarkempaa työtä seuraavaa painosta ajatellen.

Kaikenkaikkiaan kirja oli viihdyttävä ja lukemisen arvoinen. Se on kirja ilmastonmuutokseen jo perehtyneille lukijoille ja tieteestä monipuolisesti kiinnostuneille. Koin ahaa-elämyksiä Isomäen kirjoittaessa suurella innolla afrikkalaisista apinanleipäpuista ja valtamerien rikkibakteereista, sekä jääsadetta luovista Elsbett-myllyistä.

8.7.2010

On Writing Well - William Zinsser

Kirjailija: William Knowlton Zinsser

Kuinka kirjoittaa hyvää tekstiä? Mitkä ovat kirjoittamisen yleisimmät sudenkuopat? Maailmassa on muutamia asiatekstin mestareita ja William Zinsserin on yksi heistä. Kirja on jokaiselle kirjoittamisesta kiinnostuneelle erinomainen työkalu. Lukemattomat toimittajat, kirjailijat ja muut tekstiä leipänsä eteen tuottavat ovat vuosien saatossa hyötyneet kirjan vihjeistä.  Luettuasi kirjan alat huomaamaan lehtien kolumnien heikkouksia ja ymmärtämään kuin vaikuttavaa tekstiä oikeasti luodaan. Kirjaa saa Suomesta lähinnä englanninkielisenä, mutta suosittelen kirjaa joka tapauksessa.

Zinsser määrittelee hyvän tekstin periaatteet seuraavasti:

  • The Transaction - mistä kirjoittamisessa on pohjimmiltaan kyse?
  • Simplicity - pieni on kaunista.
  • Clutter - roskasta eroon pääseminen.
  • Style - tyylin yhtenäisyys.
  • The Audience - kenellä kirjoitan?
  • Words - sanojen valinta.
  • Usage - sanojen käyttäminen.

Käytyään lävitse vaikuttavan kirjoittamisen periaatteet ja metodit kirja jakautuu kappaleisiin, joissa eri tyylilajien vaatimuksia tarkastellaan erikseen. Erilaisia asiatekstin muotoja on valtavasti. Business-teksti, huumori, urheilu, matkustaminen, henkilökuvat - kaikki ne vaativat omat niksinsä ollakseen tehokkaita. Kaikkiin niihin myös tarjotaan tuntuvia käytännön vinkkejä.

Zinsserin klassikko on itsessään loppuun asti hiottu timantti. Sen jokainen lause on huolella rakennettu. Se on täyttä asiaa kannesta kanteen ja kirjan kieli on helppoluista, lukuunottamatta kappaletta jossa käsitellään kirjallisuuskriitikon työtä - tässä kappaleessa Zinsser nimittäin briljeeraa koko osaamisellaan. Kirja juhlii nyt 30-vuotista taivaltaan, mutta se on pitänyt hyvin puolensa ajan hammasta vastaan. Osa kirjan käyttämistä esimerkeistä on suhteellisen vanhoja, mutta taidokas teksti on aina taidokasta tekstiä. Zinsserillä on tapana listata runsaasti esimerkkikirjailijoita, mutta joskus

Toimittajaystävääni lainaten, Zinsserin kirja on klassikko, joka pitäisi löytyä jokaisen asiatekstin kirjoittamisesta kiinnostuneen kirjahyllystä. Zinsserin ajatteluun pääse käsiksi lukemalla vaikkapa hänen tuotannosta poimittuja sitaatteja.

Voit ostaa kirjan "On Writing Well" - Bookplussan verkkokaupasta.

7.7.2010

Neuvotteluvalta - Sami Miettinen & Juhana Torkki

Juhana Torkin retoriikan oppikirja Puhevalta oli aiemmin arvostelussa Kirjaplaneetalla. Torkki kirjoitti myöhemmin neuvottelutaidon oppaan yhdessä sijoitusmaailmasta tutun Sami Miettisen kanssa. Neuvotteluvalta on melko pragmaattinen kirja. Se jakaa runsaasti käytännön vinkkejä kehonkielestä, äänenpainoista ja neuvottelijoiden roolijaosta lähtien. Kokenut neuvottelija saa oppaasta myös paljon irti, sillä kirjan käyttämät esimerkkitilanteet ovat konkareille helpompia käsittää.

Voit ostaa kirjan "Neuvotteluvalta" - Bookplussan verkkokaupasta.

Kirjan kantava - ja melko helposti omaksuttava - lähestymistapa neuvotteluun on jakaa neuvotteluvalta neljään voimaan:
  1. Valta: Auktoriteettia voi luoda monin eri tavoin. Tosiasia on, että valta antaa aina mahdollisuuden vaikuttaa neuvottelun lopputulokseen.
  2. Analyyttisyys: Hyvä neuvottelija ei tee päätöksiä tunteiden vain pohjalta.
  3. Sosiaalisuus: Pidettävyys ei ole sama asia kuin mielistely. Hyvä neuvottelija käyttää sosiaalisuutta ja huumoria hyväkseen olematta epäaito.
  4. Periaattellisuus: Hyvä neuvottelija on aina rehellinen ja pitkässä juoksussa neuvottelijan menestyksen tulee ratkaisemaan maine. Välistävetäjät eivät liike-elämässä menesty.
Kirjan lukemisesta on omalla kohdalla kulunut joitakin vuosia, mutta muistan edelleenkin yritysneuvotteluun lähtiessä ohjeen neuvottelijan avoimista ja suljetuista korteista sekä neuvotteluminimin merkityksen. Selvästikin opas on antanut minulle konkreettista osaamista ja itseluottamusta sekä neuvotteluihin että niihin valmistautumiseen.

6.7.2010

Onnen tekijät - Richard Wiseman

Kirjailija: Richard Wiseman

Voiko onnellisuutta - ja onnekkuutta - tutkia tieteen menetelmin? Oxfordin ylipiston professori Richard Wiseman on todennäköisesti ensimmäinen tutkija, joka päätti selvittää millaisilla ihmisillä käy jatkuvasti hyvä tuuri. Wiseman oikeasti pystyi eristämään tällaisen ihmisryhmän ja hän kuvailee löytöjään kirjassaan. Mielenkiintoinen huomio oli, että onnekkaat ihmiset olivat usein onnellisia ja sama toisinpäin. Millaiset ihmiset siis onnistuivat aina kääntämään tilanteen edukseen?

Onnellisuus on tavallaan illuusio. Wiseman nimittäin havaitsi, että ihmisten tulotasolla, älykkyysosamäärällä tai muilla intuitiivilta tekijöillä ei ollut merkittävää vaikutusta ihmisten onnekkuuteen. Tuloksista sen sijaan selvisi nopeasti, että onnekkuus on enemmänkin luonteen laatu tai tietynlainen elämänasenne. Ensinnäkin onnekkaat ihmiset osoittautuvat yltiöpositiivisiksi ja erittäin sosiaalisiksi.

Yltiöpositiivisuus tarkoittaa tässä tapauksessa kirjaimellisesti Marco Bjurström -tyylistä naminami-asennetta. Wisemanin tutkimus paljasti että onnekkaat ihmiset eivät todellisuudessa kokeneet vähemmän vastoinkäymisiä kuin onnettomat ihmiset. He vain olivat niin positiivia ajattelussaan, että kykenivät kääntämään joka tilanteen jotenkin voitoksi. Autokolariin jouduttaan tällainen henkilö toteaisi, että "onneksi ei käynyt pahemmin".

Sosiaalisuudella Wiseman tarkoittaa avointa, rehellistä ja iloista ihmistä joka on aidosti kiinnostunut kanssaihmisistä. Tällainen ihminen gravitoi muita ihmisiä puoleensa. Fakta on että suurin osa elämän onnekkaista sattumista aukeaa muiden ihmisten kautta, puskan takaa. Sen takia ihminen joka pystyy verkostoitumaan vaikka kassajonossa kohtaa elämässä korkeammalla todennäköisyydellä onnekkaita avautumia.

Onnekkaat tilanteet luisuvat kuitenkin sivusuun ellei niihin osaa tarttua. Lopulta onnekas ihminen on siis sellainen, että hän ei välitä vastoinkäymisistä, hän hakee jatkuvasti kontaktia muihin ihmisiin terveellä tavalla ja lopulta myös uskaltaa tarttua tilanteisiin peloitta.

Omakohtaisesti Wisemanin kirja on ollut oikeasti elävää muuttava. Kirja avasi silmäni niin moniin elämän realiteetteihin, että olen pystynyt käsittelemään vastoinkäymisiä paljon tehokkaammin. Olen suositellut kirjaa läheisille ystävilleni varauksetta.

Arvostelun yläreunassa oleva linkki johtaa englanninkielisen kopion sivulle. Jos olet kiinnostunut seuraamaan Wisemanin liikkeitä tarkemmin voit lukea hänen Twitter-sivua.

Voit ostaa kirjan "The Luck Factor" - Bookplussan verkkokaupasta.

5.7.2010

Kuinka kuulijat vakuutetaan - Juhana Torkki: Puhevalta

Sanoilla on uskomaton valta. Legendan mukaan mestaripuhuja Ciceron voimakkaita sanoja pelännyt Mark Antony naulautti tämän kädet Roomalaisen puhujapöntön kylkeen. Moni tieteenala on kehittynyt viimeisen vuosisadan aikana jättiharppauksin, mutta vaikuttavan puhumisen taito hiottiin huippuunsa jo antiikin Kreikassa. Teologian tohtori Juhana Torkki selvittää kirjassaan Puhevalta, kuinka karismaattinen, liikuttava ja vetoava puhe rakennetaan. Hän siteeraa mestaripuhujia Demostheneestä Bill Clintoniin, mutta joukossa on myös runsaasti suomalaisia esimerkkejä retoriikan tuntemuksesta.

Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat juuri sen runsaat esimerkit, joita Torkki huolellisesti ja mielenkiintoisesti analysoi. Torkki on kaivanut arkistojen kätköistä upeita helmiä. Osa niistä yllättää taidokkuudellaan, kuten edesmenneen Tony Halmeen avauspuhe eduskunnassa. Kirja esittelee toisaalta myös poliittisen puheen pimeää kääntöpuolta siteeraamalla suomalaisvaikuttajille tyypillistä kömpelöä asiatekstiä. Torkki kommentoi suomalaispoliitikkojen tahmeaa elekieltä taannoin Helsingin sanomissa.

Kirja on rakennettu miellyttävän nopeaksi lukea ja helpoksi omaksua. Kirjan rakenne on loppuun ajateltu ja kirjoitusasu hiottu. Opuksen luettuaan jäljellä on vain palava halu päästä käyttämään opittuja retoriikan taitoja!

Lue lisää Helsingin Sanomien arvostelusta: Juhana Torkista uusi Cicero. Torkki on myös kirjoittanut yhteistyössä Sami Miettisen kanssa neuvottelutaidon oppaan.

Voit ostaa kirjan "Puhevalta" - Bookplussan verkkokaupasta.

4.7.2010

Organizational Culture and Leadership - Edgar Schein

Kirja-arvostelu: Edgar Schein - Organizational Culture and Leadership
Miten johtaminen vaikuttaa organisaatiokulttuuriin? Kuinka paljon kulttuurista on sellaista että siihen pystyy vaikuttamaan johdon toimenpitein? Edgar H. Schein on pitkään alalla vaikuttanut professori ja konsultti. Organizational Culture and Leadership on alunperin julkaistu parikymmentä vuotta sitten, mutta uusin painos on 2000-luvun alkupuolelta. Millaista arvoa kirja antaa organisaatiokulttuurista kiinnostuneille?

Kulttuuri ja organisaatiokulttuuri ovat käsitteinä vaikeita määritellä. Yleensä ajatellaan, että kulttuurilla tarkoitetaan "sitä tapaa millä asiat yleensä hoituvat kussakin ympäristössä". Puolivirallisia määritelmiä on lukuisia ja juuri tämä perusteiden hajanaisuus antaa jo oman leimansa sille, kuinka lapsenkengissä organisaatiokulttuurin johtaminen on.

Scheinin ehkä tunnetuin ajatus on ns. kulttuurin tasot, jotka ovat 1) artefaktit, 2) tunnustetut arvot ja 3) perusolettamukset. Artefaktit ja tunnustetut arvot ovat yrityksen kulttuurin näkyvä osa, mutta Scheinin mukaan kaikki kulttuuri kumpuaa lopulta perusolettamuksista, jotka ovat usein piilossa ja löytyäkseen vaativat syventymistä. Näitä perusolettamuksia on myös vaikea muuttaa, sillä ne ovat juurtuneet syvällä työntekijöiden ajatteluun. Scheinin tasomalli on osoittautunut käyttökelpoiseksi työkaluksi analysoidessani yrityskulttuureja ja niihin kaivattuja muutoksia.

Yksi kirjan muista väitteistä on, että "leaders create culture, managers act in it". Yleensä ajatellaan, että "leader" on henkilö joka johtaa vision kautta. Hän on karismaattinen, mukaansatempaava ja vähemmän numeroita tuijottava henkilö. "Manager" toisaalta on johtajan analyyttinen puoli, joka osaa tehdä rationaalisia johtopäätöksiä olemassaolevan tiedon perusteella.

Moitteen sanan Schein saa joskus melko mekanistisesta lähestymistavasta kulttuuriin, joka on itsessään kovin orgaaninen käsite. Tieteen perusta on tietenkin rakentaa malleja, jotka kuvaavat todellisuutta, mutta joskus kaipaisin professori Scheiniltä holistisempaa lähetysmistä aiheeseen. Kirja on silti yleisessä käytössä maailman yliopistoissa kurssikirjana. Voin sitä lämpimästi suositella myös kaikille bisnesvaikuttajille.

2.7.2010

Kirjaplaneetta laukaistu kiertoradalle!

Kirjaplaneetta on tietokirjoihin ja -kirjallisuuteen keskittyvä blogi. Tavoitteeni on suositella ja edistää laatukirjallisuuden leviämistä. Blogi ei välttämättä aina arvostele vain uutta tuotantoa, vaan haluan poimia joukkoon myös vanhoja helmiä. Monet kirjat julkaistaan vain englanniksi, mutta en usko vieraasta kielestä syntyvän ongelmaa blogini lukijakunnalle.

Olen ajoittain yltiöpositiivinen ihminen ja yritän painottaa arvioissani kirjojen hyviä puolia. Jos kirja-arvosteluni ovat liian ruusuisia, sinulla on kehitysideoita tai haluat muuten vain osallistua keskusteluun, lähetä minulle kommenttisi! Vastaan kaikkiin posteihin parhaani mukaan.

Toivon, että löydät kauttani kirjoja, jotka antavat sinullekin elämää suurempia ahaa-elämyksiä. Antoisia lukuhetkiä blogini parissa!