31.8.2010

Välähdys - Malcolm Gladwell

Malcolm Gladwellin kirja Välähdys (alkup. englanniksi Blink) kertoo intuition voimasta. Kaikki me tiedämme tilanteet, joissa tiedämme asioita kuitenkaan olematta tästä tietoisia. Meistä vain tuntuu siltä. Esimerkiksi emme pidä jostakin henkilöstä, mutta emme pysty kuvailemaan kokemustamme tietoisesti sanoin. Tämä johtuu siitä, että mielemme prosessoi niin hienovaraisia tiedonjyväsiä, että niiden käsitteleminen tietoisella tasolla tekisi normaalista elämästä mahdotonta. Toisaalta tämä alitajuntainen tieto tihkuu käyttöömme erilaisten signaalien kautta; hikoilevina käsinä tai perhosina vatsassa. Usein nopea kongnitio, intuitio, osoittautuu oikeaksi. Toisaalta virheellisesti tulkitttu intuitio voi ajaa meidät kohtalokkaisiin virhepäätelmiin, mikä korostuu vaikkapa poliisin, palomiehen tai rivisotamiehen ammateissa, joissa pitkiin ajatusprosesseihin ei aina ole aikaa. Voimmeko oppia käyttämään näitä tietoisuuden tason alapuolella tapahtuvia, äärimmäisen tehokkaita prosesseja, hyödyksemme ja samalla välttämään niiden ajoittaiset heikkoudet?

Ihmisen silmien vastaanottama informaatio on kaistanleveydeltään noin 1250MB/s. Tästä datasta pystytään käsittelemään tietoisesti vain murto-osa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että loppu informaatiosta menee hukkaan - alitajuntamme prosessoi koko tätä informaatiota tietoisen tason alapuolella. Monet tutkimukset osoittavat, että alitajuntamme pääsee jyvälle erilaisista kaavoista ja säännöistä paljon nopeammin kuin mihin tietoisuus kykenee. Kehomme myös reagoi alitajuisiin ärsykkeisiin. Samasta syystä monet huippuasiantuntijat ja vaikkapa mestarilliset pokerinpelaajat eivät useinkaan pysty selittämään kuinka osasivat päätyä päätelmiinsä niin nopeasti. He todennäköisesti luottivat intuitioonsa, heistä vain tuntui siltä että kyseinen siirto kyseisessä tilanteessa olisi oikea.

Tosielämän tilanteissa on mahdotonta ottaa tietoisesti huomioon kaikki mahdolliset muuttujat, mutta alitajuntamme on harjaantunut tällaiseen välittömään kaikki muuttuja huomioonottavaan prosessointiin. Muistan tältä kesältä hyvin tapauksen, joka kesti kokonaisuudessaan vain puolisen sekuntia. Törmäsin pyörälläni tiessä olevaan reikään ja lensin ohjaustangon ylitse. Muistan silti elävästi, kuinka ehdin tuossa hetkessä ottamaan huomioon kantamani arvokkaat esineet ja suojelemaan niitä, sillä olin jo ensimmäisten sadasosasekuntien aikana päätellyt olevani fyysisesti turvallisella lentoradalla. Lisäksi ehdin miettimään tyttö-ystäväni reaktiota tapahtuneeseen, joka oli kädessä pitämäni kännykän toisessa päässä. Kaikki tämä puolessa sekunnissa.

Jos alitajuntamme tekee jatkuvasti niin valtavasti töitä - kuinka voimme hyödyntää sitä paremmin? Entä kuinka voimme välttää tekemästä perinteisiä virheitä? Yksi virheiden välttämisen tehokeinoista on antaa intuitiolle aikaa - kiihtyneessä tilassa ja paineen alla se toimii heikosti. Esimerkiksi poliisi, joka on takaa-ajon aiheuttamassa adrenaliinivyöryssä, on kovin altis väkivaltaisille ylilyönneille jotka kuitenkin sillä hetkellä tuntuvat vaistomaisilta. Toinen keino tehostaa intuition tehoa on luottaa siihen enemmän - Gladwell esittelee kirjassaan kerta toisensa jälkeen tapauksia, joissa suuri informaatio- ja todistemäärä johti ihmiset kriittisessä päätöksentekovaiheessa täysin hakoteille. Liika tieto voi olla todella häiritsevää. Akateemikkona tätä voi olla vaikea hyväksyä. Älä usko kuitenkaan minua tässä vaan lue Gladwellin kirja, koska se on vakuuttavasti argumentoitu.

Gladwell on valittu TIME-lehdessä sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Suomessa miehen tuotannosta kuulee kuitenkin puhuttavan yllättävän harvoin. Hän on taustaltaan taloutta opiskellut journalisti, ja hänen tunnetuin työnsä ovat kaksi kirjaa, Tipping Point ja Blink, joista jälkimmäinen oli niin koukuttavaa lukemista että luin niteen alusta loppuun yhdessä päivässä. Gladwellin tyyli on helppolukuista ja runsailla esimerkkitarinoilla höystettyä.

Jos haluat kuulla lisää Gladwellin räiskyvää järjenjuoksua, voit katsella tästä hänen pitämänsä puheen TED-konferenssissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti