11.12.2012

Vastuullinen sijoittaminen - Anna Hyrske, ym.

Sain arvosteltavaksi FINVA:n julkaiseman teoksen vastuullisesta sijoittamisesta, jonka Anna Hyrske ja joukko muita vastuullisen sijoittamisen asiantuntijoita ovat laatineet. Aiempaa suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta on rajallisesti saatavilla, joten teos on kiinnostava keskustelunavaus.

Kirja tekee selkeä pesäeron eettisen ja vastuullisen sijoittamisen välille. Eettinen sijoittaminen nähdään enemmän hyväntekeväisyytenä kun taas vastuullinen sijoittaminen pyrkii tekemään tuottoa ja ottamaan liiketoiminnan vastuullisuuden huomioon samanaikaisesti. Tämä erotus on mielestäni tarpeellinen ja kirjoittajat onnistuvat perustelemaan kantansa hyvin.

Vastuullinen sijoittaminen” pohjautuu kirjana paljolti YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin eli PRI:hin. Kirjailijat myös kannustavat organisaatioita allekirjoittamaan periaatteet, joihin kuuluu muun muassa vastuullisuuden huomioiminen sijoituksia tehtäessä eli ns. ESG (environmental, social and governance) -tekijöiden huomioiminen; avoin raportointi ja periaatteiden jakaminen eteenpäin. PRI on mielestäni hyvä, konkreettinen pohja kirjalle ja on perusteltua, että instituutiosijoittajat ottaisivat nämä perusteet käyttöön.

Miten sijoituspäätöksiä sitten tulisi tehdä? Kirja listaa useita erilaisia metodeja sijoitusportfolion rakentamiseen ja kantaa otetaan myös kaikkiin yleisimpiin omaisuusluokkiin suorista osakesijoituksista korkosijoituksiin ja hyödykesijoituksiin. Kirjassa käydään yllättävän konkreettisesti läpi erilaisia vaihtoehtoja siitä mitä sijoituksia voidaan tehdä.

Teoksessa on mielestäni harmillinen puute: se keskustelee aivan liian vähän vastuullisen sijoittamisen vaikutuksia kohdeorganisaatioihinsa tai liike-elämän eettisyyteen makrotasolla. Vastuullisen sijoittamisen tavoitteenahan on oltava vastuullisuuden lisääntyminen maailmassa, tai muuten kyseessä on vain sijoittamista vastuullisuuteen, mikä on aivan eri asia. Kirjassa puhutaan kyllä aktiivisesta omistajuudesta, eli vaikuttamista omistettuihin yrityksiin, mutta yleisellä tasolla ei puhuta vastuullisen sijoittamisen vaikutuksista liike-elämään tai sen eettisyyteen. Oma kantani asiaan on nimittäin suhteellisen raadollinen ja olen sitä mieltä, että esimerkiksi pörssissä tehdyt osakesijoitukset vastuullisiin yrityksiin eivät muuta maailmaa suuntaan taikka toiseen - yritys kun on rahansa jo saanut listautumisvaiheessa. Samasta syystä on kysyttävä, miksi sijoittaminen vaikkapa tupakkayhtiöön osakeannin jo tapahduttua on vastuutonta? Tämän kaltaiseen pohdintaan kirja ei osaa ottaa kunnollista kantaa.

Voiko vastuullisesta sijoittamisesta muodostua kupla? Kirjan mukaan esimerkiksi pohjoismaisista instituutiosijoittajista yli puolella on käytössään vastuullisen sijoittamisen ohjelma. Jos kaikki suuret instituutiosijoittajat alkavat jatkossa suosimaan vastuullisia yrityksiä, voi alalle muodostua kupla siinä vaiheessa kun vastuullisesti toimivien yritysten arvostustaso ei enää vastaa yritysten tuloksentekokykyä. Jos taas tuloksentekokykyä pidetään jatkossakin sijoittamisen perustana, häviää vastuullisuus yhtälöstä. Vastuullinen sijoittaminen on mielestäni vaikeassa lokerossa ja hakee edelleenkin paikkaansa sijoitusmaailmasta. Olen itse opiskellut eettistä johtamista ja pidän sijoittamista yhtenä voimakkaimmista työkaluista vaikuttaa maailmaan, mutta silloin sijoittajan on tunnettava omien toimiensa vaikuttavuus tai vaikuttamattomuus.

Teos etenee loogisesti kohti kolmiportaista mallia, jossa kiteytetään ne neuvot joilla vastuullisessa sijoittamisessa pääsee liikkeelle: 1) Sijoitussuunnitelman laatiminen kirjan oppien mukaisesti; 2) Siirtyminen sanoista tekoihin ja 3) Toiminnan jatkuva kehittäminen. Kaikenkaikkiaan teos on kirjoitettu käytännön tekemisen näkökulmasta ja siitä on annettava plussaa, sillä monet vastuullisen liiketoiminnan oppikirjat jäävät vain sanahelinäksi vailla konkreettista tekemistä. Kirjan luettuaan on varmasti paremmin varustautunut toteuttamaan vastuullista sijoittamista ja käytössäni on selkeä työkalupakki sijoituskohteiden valikoimiseen.

Kirjaa voi suositella instituutiosijoittajille ja rahoituksen alan opiskelijoille. Vaikka teoksen väitetäänkin soveltuvan myös yksityissijoittajille se ei mielestäni anna kovinkaan käyttökelpoisia eväitä yksityishenkilöille, joiden sijoitusomaisuus on usein rajallinen ja mahdollisuudet erilaisten analyysien tekemiseen ovat myös vajaat. Yksityissijoittajan mahdollisuudet tehdä vastuullista sijoittamista rajautuvat usein erilaisiin rahastosijoituksiin ja ehkä joihinkin korkosijoituksiin tai yrityslainoihin, mutta niiden tekemiseen ei tarvita varsinaisesti oppikirjaa. Vastuullisen sijoittamisen tärkeyttä tämä ei kuitenkaan vähennä tippaakaan ja suosittelen kaikkia lukijoita paneutumaan aiheeseen. "Vastuullinen sijoittaminen" on hyvä avaus aiheeseen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä arvostelusta, Lassi.

    Yksityissijoittajien valikoima on laajenemassa sijoittamisen ja myös vastuullisen sijoittamisen suhteen. Kaksi tähän liittyvää nousevaa trendiä ovat joukko-osakerahoittaminen (siemenrahoituksen tuleminen entistä julkisemmaksi ja läpinäkyväksi) sekä vastuullisella puolella "triple-bottom-line" = "people-planet-profit" = "benefit corporation / BCorp" -yritystoiminta. Tuolla viimeisellä ei tietääkseni ole vielä suomenkielistä nimeä. Ideana on, että sosiaalinen, ekologinen ja voittoa tavoitteleva toiminta tukevat toisiansa.

    BCorp-aiheesta on tulossa kaksipäiväinen luentosarja 15.-16.4. (ilmainen) AaltoEE:n ja Ben&Jerry's:n (alan yksi edelläkävijöistä) toimesta:

    http://www.aaltoee.fi/fi/ajankohtaista/644-tuoreita-naekoekulmia-vastuullisesta-yrittaejyydestae-ben-a-jerrysin-ja-aalto-een-kansainvaelinen-luentosarja-15164

    Joukko-osakerahoituksen tilannetta voi käydä katsomassa esim. Invesdor.com:n tai FundedByMe.com:n sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Asko, suurkiitos asiantuntevasta kommentista ja tervetuloa seuraamaan blogia!

      Tietätkö mikä on tuon joukko-osakesijoittamisen tilanne Suomessa tällä hetkellä? Muistaakseni viime vuonna asiasta käytiin kädenvääntöä, ja jonkun mielestä tuo rikkoisi joissakin tapauksissa rahankeräyslakia (mikä olisi tietenkin kovin turhauttavaa).

      Poista