23 Things They Don't Tell You About Capitalism - Ha-Joon Chang

Professori Chang on tunnettu Cambridgen yliopiston taloustietelijä. Hän on kirjoittanut provokatiivisen ja erittäin informatiivisen kirjan, jossa hän kritisoi 23 länsimaalaisiin aivokoppiin pinttynyttä uskomusta. Chang on itse Korealainen ja itämainen talousajattelu heijastuu voimakkaasti hänen ajatuksissaan. Hänellä on erinomainen ja taivutteleva tapa esittää ajatuksensa ja olen varma, että moni ekonomisti saisi tästä teoksesta hyvää aivojumppaa.

Kirjan teesit ovat niin hyvät, että on mielestäni kiinnostavaa listata tähän kaikki 23 väitettä. Osa väitteistä on itsestäänselviä - osa vaatii enemmän paneutumista (kuten väite 6):

1. "Vapaat markkinat" ovat myytti
2. Yrityksiä ei pitäisi johtaa omistajien etujen mukaisesti
3. Suurin osa länsimaiden asukkaista saa liian korkeaa palkkaa
4. Pesukone on ollut internetiä tärkeämpi keksintö
5. Saat ihmisiltä sitä mitä odotat
6. Makrotason tasapaino ei ole tehnyt maailmantaloudesta vakaampaa
7. Vapaat markkinat eivät tee alikehittyneistä maista varakkaampia
8. Pääomalla on kansallisuus
9. Emme elä teollisuudenjälkeistä aikakautta
10. Yhdysvalloissa ei ole maailman korkein elintaso
11. Afrikka ei ole tuomittu olemaan aina kehityksestä jäljessä
12. Hallitukset voivat valita menestyjiä markkinoilla
13. Rikkaiden rikastuminen ei tee meista muista rikkaampia
14. USA:n johtavat ovat ylipalkattuja
15. Köyhien maiden asukkaat ovat yritteliäämpiä kuin kehittyneiden maiden asukkaat
16. Emme ole tarpeeksi fiksuja jättääksemme asiat markkinoiden ratkaistaviksi
17. Kouluttautuminen itsessään ei tee valtiosta varakasta
18. Se mikä on General Motorsin parhaaksi, ei ole välttämättä Amerikan parhaaksi
19. Kommunismin romahduksesta huolimatta, elämme edelleenkin suunnitelmatalouksissa
20. Tasapuoliset osallistumisen mahdollisuudet eivät vielä tarkoita tasapuolisuutta
21. Voimakas valtiovalta tekee ihmisistä avoimempia muutokselle
22. Rahoitusmarkkinoiden on muututtava vähemmän tehokkaiksi, ei toisinpäin
23. Hyvä talouspolitiikka ei vaadi hyviä ekonomisteja

Osa väitteistä kuulostaa järjen- ja intuitionvastaisilta, mutta Chang osaa argumentoida teesiensä puolesta erittäin uskottavasti. Hän edustaa ajattelussaan maalaisjärkistä, hieman konservatiivista aasialaista koulukuntaa, joka kannattaa vahvan valtiovallan ja markkinatalouden yhdistämistä - pohjoismaiseen ajatteluun tämä sopii hyvin, vaikka Chang ei kirjoitakaan juuri meille tyypillisestä hyvinvointivaltiosta.

Umpivasemmistolaiselta vaikuttava Chang ei suinkaan ole kommunisti vaan kannattaa markkinataloutta. Hän vain haluaa kirjassaan tuoda esiin nykyjärjestelmän heikkouksia. Changin mukaan nykyjärjestelmä on tehokas kuin huippuunsa viritetty kone, mutta se on samalla hauras kuin riisiposliinista tehty vati. Jos annamme markkinoiden päättää kaikesta, saamme keräillä sirpaleita vielä monta vuosikymmentä.

Voin lämpimästi suositella Changin kirjaa kenelle tahansa, sillä se on kirjoitettu helposti omaksuttavaan muotoon, hyvällä huumorilla ja huolellisesti argumentoiden.

Vastuullinen sijoittaminen - Anna Hyrske, ym.

Sain arvosteltavaksi FINVA:n julkaiseman teoksen vastuullisesta sijoittamisesta, jonka Anna Hyrske ja joukko muita vastuullisen sijoittamisen asiantuntijoita ovat laatineet. Aiempaa suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta on rajallisesti saatavilla, joten teos on kiinnostava keskustelunavaus.

Kirja tekee selkeä pesäeron eettisen ja vastuullisen sijoittamisen välille. Eettinen sijoittaminen nähdään enemmän hyväntekeväisyytenä kun taas vastuullinen sijoittaminen pyrkii tekemään tuottoa ja ottamaan liiketoiminnan vastuullisuuden huomioon samanaikaisesti. Tämä erotus on mielestäni tarpeellinen ja kirjoittajat onnistuvat perustelemaan kantansa hyvin.

“Vastuullinen sijoittaminen” pohjautuu kirjana paljolti YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin eli PRI:hin. Kirjailijat myös kannustavat organisaatioita allekirjoittamaan periaatteet, joihin kuuluu muun muassa vastuullisuuden huomioiminen sijoituksia tehtäessä eli ns. ESG (environmental, social and governance) -tekijöiden huomioiminen; avoin raportointi ja periaatteiden jakaminen eteenpäin. PRI on mielestäni hyvä, konkreettinen pohja kirjalle ja on perusteltua, että instituutiosijoittajat ottaisivat nämä perusteet käyttöön.

Kansainvälisen kapitalismin kriisi - George Soros

Kirjastossa vastaan tuli jo 14 vuoden ikään varttunut opus, Soroksen Kansainvälisen kapitalismin kriisi vuodelta 1998.

George Soros on yksi maailman varakkaimmista ihmisistä ja hänen perustamansa Quantum Funds korkorahasto on usein tituleerattu kaikkien aikojen menestyneimmäksi rahastoksi. Soros on taustaltaan unkarilainen, mutta on asunut Yhdysvalloissa suurimman osan elämästään. Tämän miljardöörin mietteitä saa lukea uutisista tuon tuosta, joten ajattelin että olisi kiinnostavaa tutustua hänen ajatuksiinsa viime vuosikymmeneltä juuri ennen IT-kuplan puhkeamista ja kun kansainvälinen rahoituskriisi oli alkanut Thaimaasta 1997.

Soros aloittaa kirjan esittelemällä kolme mieliteemaansa. Refleksiivisyyden, erehtyväisyyden ja avoimen yhteiskunnan käsitteet. Refleksiivisyydellä hän tarkoittaa ihmisten kaksinaista roolia asioissa, havainnoijana ja vaikuttajana samanaikaisesti. Sen takia maailmassa on vaikea tehdä varmoja päätelmiä, sillä tilanteet muuttuvat odottamattomasti. Erehtyväisyys on refleksiivisyyden seuraus - ihminen ei voi koskaan tietää varmaksi tulevaisuutta, sillä talous ja politiikka eivät pohjaudu luonnon lakeihin. Ratkaisuksi kaoottiseen maailmaan Soros ehdottaa avointa yhteiskuntaa, joka ei perustu mihinkään dogmaattiseen uskoon vaan uskoon omasta erehtyväisyydestä ja uskoon omaan kykyyn ratkaista asiat paremmin kriittisen päättelyn tuloksena. Sen takia kommunismi tai amerikkalaisten nykyään ajama täydellinen deregulaatio eivät tule koskaan toimimaan, sillä ne eivät hyväksy keskustelua ja erehdyksen mahdollisuutta.

Soroksen mielestä kaupallistuminen on tullut hallitsevaksi arvoksi. Ajatellaan menestyneinen on se, jolla on eniten rahaa - toisaalta poliitikoista parhaita ovat ne, jotka osaavat tulla valituiksi uudestaan, eivätkä ne, jotka tekevät oikeasti hyviä asioita. Soroksen mukaan kapitalismia ei voida rakentaa pohjalle, jossa raha on ainoa hallitseva arvo. Joskus asioita täytyy tehdä, vaikka sen tekeminen on epämukavaa ja kallistakin. Kuka rakentaa tiet ja hoitaa vanhukset, jos kukaan ei ole valmis maksamaan?

Soroksen mukaan kansainvälisen kapitalismin kriisi johtuu kaupan laajenemisesta kansainväliseksi, mutta toisaalta kansainvälisen säätelyn puutteesta. Tämä epäsuhta aiheuttaa erilaisia tasapainotiloja maailmantalouteen - aivan kuten huomaamme. Kun yhdessä maassa ei ole ympäristölakeja, kaikki likainen tuotanto siirretään sinne, mikä tuhoaa alueen ekosysteemit. Kun toisaalla ei säädellä pankkeja, syntyy veroparatiiseja, jotka köyhdyttävät valtioita ja syövät hyvinvointia.

Soroksella oli myös jo tuolloin näkemys eurosta, joka oli tulossa 2000-luvun alussa Eurooppaan. Soros kirjoittaa jotakuinkin näin: "Euro perustuu uskoon siitä, että pitkällä aikavälillä yhteinen markkina-alue tarvitsee yhteisen valuutan. Minä jaan tämän uskon." Hän kuitenkin jatkaa: "En kuitenkaan usko, että yhteinen valuutta voi toimia pitkällä aikavälillä ilman yhteistä finanssipolitiikkaa ja jonkinlaista yhteistä verotusjärjestelmää." Mielenkiintoista, kuinka tämä näkemys on nyt 2010-luvulla ryhtynyt realisoitumaan eurokriisin myötä.

Vaikka kirja onkin täynnä kiinnostavia juttuja, se on ajoittain hieman vaikeaselkoinen. Taistelu kannatti silti. Vaikka osa sisällöstä onkin relevanttia lähinnä viime vuosituhannen loppua ajatellen, monet Soroksen ajatuksista ovat entistä tärkeämpiä tänä päivänä kun Yhdysvallat ajaa edelleenkin markkinoiden täydellistä sääntelemättömyyttä.

Kirjaa voisi suositella bisnesihmisille ja politiikoille vaikka se onkin hieman sekavasti kirjoitettu silloin tällöin. Soroksella on paljon hyviä ajatuksia, ja etenkin hänen näkemyksensä ihmisten erehtyväisyydestä on harmistuttavan harvinainen bisnesmaailmassa.

Third World America - Arianna Huffington

Joka kahdeksas amerikkalainen elää "foot stampseillä", eli ruokatarroilla. Yksi viidestäkymmenestä lapsesta on koditon. 70-luvulla keskimääräinen toimitusjohtaja tienasi neljäkymmenkertaisesti peruspalkansaajaan verrattuna, mutta tänä päivänä toimitusjohtajan palkka on neljäsataakertainen työläisiin verrattuna. Nämä ovat kammottavia tilastoja. Mutta ne ovat vain jäävuoren huíppu, kuten selviää Arianna Huffingtonin kirjasta Third World America.

Huffington on Huffington Postin karismaattinen perustaja ja hän on kirjoittanut kaksitoista kirjaa ennen tätä teosta. Huffington esiintyy aktiivisesti julkisuudessa poliittisena kommentaattorina. Hänen älykkyytensä yhdistettynä kreikkalaiseen temperamenttiin on ihanaa katseltavaa

Kirjassa Huffington kirjoittaa Amerikan rappiosta, jonka seurauksena yhdysvaltalaiskeskiluokka on käytännössä lähes kadonnut yhteiskunnasta. Hänen käsittelemiä teemoja ovat talous, politiikka, infrastruktuuri ja koulujärjestelmä. Kirjaan kerätyt tarinat ja tilastot ovat kiehtovaa, ja täysin pimeää luettavaa.

Maan tiestö on rapakunnossa, 53% tieliikenteen onnettomuuksista liittyy huonoon tienpintaan. Amerikan sillat ovat keskimäärin 43-vuotiaita kun niiden käyttöiäksi on alunperin kaavailtu maksimissaan 50 vuotta. Maan rautatieliikenne on hitaampaa kuin 80 vuotta sitten. Eikä uutta rahaa infran korjaamiseen heru. Raha katoaa kirjaimellisesti savuna ilmaan Amerikan käydessä kahta tarpeetonta sotaa Irakissa ja Afganistanissa.

Amerikan koululaitoksen taso on pitkän aikaa ollut kritiikin kohteena, eikä suotta. OECD:n tutkimuksissa yhdysvaltalaisnuoret sijoittuvat keskimäärin sijalle 25/30 tieteessä, matematiikassa ja lukutaidossa. On vaikea kuvitella rakentavansa tulevaisuutta kovinkaan kestävälle pohjalle, jos kansalaisten osaaminen ei vastaa vuosisadan vaatimuksia.Koululaitoksen puutteista on julkaistu muutama viikko sitten kohuttu elokuva Waiting for Superman, jota lienee turha odottaa Suomeen jaeltavaksi - mutta kiinnostuneiden kannattaa se etsiä käsiinsä.

Huffington näkee kaksi suurta syyllistä Amerikan ongelmiin: käsistä riistäytyneen finanssisektorin ja korruptoituneen politiikan. Yhdysvalloissa jokaista senaatin ja kongressin edustajaa kohden on 26 lobbaria. Vuosittain keskimääräinen edustaja vastaanottaa 6,5 miljoonaa dollaria "avustuksia". Amerikan demokratiasta on tullut huutokauppa, jossa suurimman lompakon omistaja saa käytännössä sanella lait halunsa mukaan.

Miksi suomalaisia sitten kiinnostaisi mitä rapakon takana tapahtuu? Nokiakaan ei ole myynyt sinne kuin kourallisen luureja vuosikymmenen aikana ja Ivana Helsinki sai Donald Trumpin vihat niskaansa. Antaa jenkkien vaan kaatua - ajattelee moni. USA:n mukana kaatuu kyllä muukin maailman talous, joten kyllä meidän kannattaisi kantaa amerikanserkuista huolta ihan oman rahapussinkin takia.

Toinen syy miksi pienen ihmisen kannattaa olla kiinnostunut Amerikasta on poliittinen. Eurooppa on rikastuessaan valunut vuosi vuodelta oikeistolaisempaan suuntaan, missä köyhien asema ei ole suinkaan parantunut. Muutokset eivät näy yhtä selkeästi Pohjoismaissa, mutta esimerkiksi Saksassa polarisaatio köyhien ja rikkaiden välille on vahvistunut. Amerikan epäonnistunutta esimerkkiä seuraten meidän tulisi varmaankin pyrkiä vastakkaiseen suuntaan Yhdysvaltojen liikkeistä. Tämä saattaa olla hankalaa sillä, kuten ystäväni sanoi minulle: "Jos et äänestä kaksikymppisenä vasemmistoa, sinulla ei ole sydäntä. Jos et viisikymppisenä äänestä oikeistoa, sinulla ei ole aivoja."

Mitä rikkaampia meistä tulee, sitä ahneemmaksi muutumme.