Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteiskunta. Näytä kaikki tekstit

7.1.2012

Kansainvälisen kapitalismin kriisi - George Soros

Kirjastossa vastaan tuli jo 14 vuoden ikään varttunut opus, Soroksen Kansainvälisen kapitalismin kriisi vuodelta 1998.

George Soros on yksi maailman varakkaimmista ihmisistä ja hänen perustamansa Quantum Funds korkorahasto on usein tituleerattu kaikkien aikojen menestyneimmäksi rahastoksi. Soros on taustaltaan unkarilainen, mutta on asunut Yhdysvalloissa suurimman osan elämästään. Tämän miljardöörin mietteitä saa lukea uutisista tuon tuosta, joten ajattelin että olisi kiinnostavaa tutustua hänen ajatuksiinsa viime vuosikymmeneltä juuri ennen IT-kuplan puhkeamista ja kun kansainvälinen rahoituskriisi oli alkanut Thaimaasta 1997.

Soros aloittaa kirjan esittelemällä kolme mieliteemaansa. Refleksiivisyyden, erehtyväisyyden ja avoimen yhteiskunnan käsitteet. Refleksiivisyydellä hän tarkoittaa ihmisten kaksinaista roolia asioissa, havainnoijana ja vaikuttajana samanaikaisesti. Sen takia maailmassa on vaikea tehdä varmoja päätelmiä, sillä tilanteet muuttuvat odottamattomasti. Erehtyväisyys on refleksiivisyyden seuraus - ihminen ei voi koskaan tietää varmaksi tulevaisuutta, sillä talous ja politiikka eivät pohjaudu luonnon lakeihin. Ratkaisuksi kaoottiseen maailmaan Soros ehdottaa avointa yhteiskuntaa, joka ei perustu mihinkään dogmaattiseen uskoon vaan uskoon omasta erehtyväisyydestä ja uskoon omaan kykyyn ratkaista asiat paremmin kriittisen päättelyn tuloksena. Sen takia kommunismi tai amerikkalaisten nykyään ajama täydellinen deregulaatio eivät tule koskaan toimimaan, sillä ne eivät hyväksy keskustelua ja erehdyksen mahdollisuutta.

Soroksen mielestä kaupallistuminen on tullut hallitsevaksi arvoksi. Ajatellaan menestyneinen on se, jolla on eniten rahaa - toisaalta poliitikoista parhaita ovat ne, jotka osaavat tulla valituiksi uudestaan, eivätkä ne, jotka tekevät oikeasti hyviä asioita. Soroksen mukaan kapitalismia ei voida rakentaa pohjalle, jossa raha on ainoa hallitseva arvo. Joskus asioita täytyy tehdä, vaikka sen tekeminen on epämukavaa ja kallistakin. Kuka rakentaa tiet ja hoitaa vanhukset, jos kukaan ei ole valmis maksamaan?

Soroksen mukaan kansainvälisen kapitalismin kriisi johtuu kaupan laajenemisesta kansainväliseksi, mutta toisaalta kansainvälisen säätelyn puutteesta. Tämä epäsuhta aiheuttaa erilaisia tasapainotiloja maailmantalouteen - aivan kuten huomaamme. Kun yhdessä maassa ei ole ympäristölakeja, kaikki likainen tuotanto siirretään sinne, mikä tuhoaa alueen ekosysteemit. Kun toisaalla ei säädellä pankkeja, syntyy veroparatiiseja, jotka köyhdyttävät valtioita ja syövät hyvinvointia.

Soroksella oli myös jo tuolloin näkemys eurosta, joka oli tulossa 2000-luvun alussa Eurooppaan. Soros kirjoittaa jotakuinkin näin: "Euro perustuu uskoon siitä, että pitkällä aikavälillä yhteinen markkina-alue tarvitsee yhteisen valuutan. Minä jaan tämän uskon." Hän kuitenkin jatkaa: "En kuitenkaan usko, että yhteinen valuutta voi toimia pitkällä aikavälillä ilman yhteistä finanssipolitiikkaa ja jonkinlaista yhteistä verotusjärjestelmää." Mielenkiintoista, kuinka tämä näkemys on nyt 2010-luvulla ryhtynyt realisoitumaan eurokriisin myötä.

Vaikka kirja onkin täynnä kiinnostavia juttuja, se on ajoittain hieman vaikeaselkoinen. Taistelu kannatti silti. Vaikka osa sisällöstä onkin relevanttia lähinnä viime vuosituhannen loppua ajatellen, monet Soroksen ajatuksista ovat entistä tärkeämpiä tänä päivänä kun Yhdysvallat ajaa edelleenkin markkinoiden täydellistä sääntelemättömyyttä.

Kirjaa voisi suositella bisnesihmisille ja politiikoille vaikka se onkin hieman sekavasti kirjoitettu silloin tällöin. Soroksella on paljon hyviä ajatuksia, ja etenkin hänen näkemyksensä ihmisten erehtyväisyydestä on harmistuttavan harvinainen bisnesmaailmassa.

6.12.2011

Eating animals (Eläinten syömisestä) - Jonathan Safran Foer

On ihme, etten ole aiemmin pohdiskellut lihan alkuperää ja eläinten syömisen eettistä ulottuvuutta. Olen syönyt lihaa koko elämäni ilman, että olisin pysähtynyt miettimään mistä ja miten ne herkulliset punaiset kakkarat päätyvät supermarketin hyllyyn, rapisevaan pakettiin kelmun alle.

Jonathan Safran Foer on pallotellut kasvissyönnin ja lihansyönnin välillä koko varhaisen aikuisuutensa. Vasta kun hän aloitti kolmivuotisen tutkimusprojektinsa lihansyöntiin ja -tuotantoon hänen silmänsä aukenivat siihen karuun, kieltämättömään, totuuteen, mikä on modernin lihantuotannon tarina.


Kirja kertoo tarkkaan, miten kanat, siat, lehmät ja lohet, kaikki on survottu moderneilla farmeilla niin tiheästi, että eläimet nukkuvat usein omissa ulosteissaan. Keskimääräinen hanhi esimerkiksi asuu A4-kokoisella maaläntillä. Imettävät siat pakataan niin pieniin karsinoihin, että niiden kyljet mätänevät hankaumien johdosta. Eläimet ovat niin sairaalloisia, että niille syötetään jatkuvasti antibiootteja, sillä ilman lääkitystä eläimet kuolisivat ennen teurastusta. Eläimet eivät ole myöskään enää niitä samoja, mitä olemme tottuneet näkemään koulun biologian kirjoissa. Moderni hanhi kasvaa 400% nopeammin kuin hanhi 50 vuotta sitten.

En voi yksinkertaisesti käsittää, miten liha joka tulee mutanttieläimistä, kasvatetaan eläimille sopimattomalla ruokavaliolla, pidetään hengissä lääkkeillä, pidetään karsinoissa liikuntakyvyttöminä ja teurastetaan huolimattomasti, olisi ihmiselle soveltuvaa ravintoa. Kirja on tarkkaan dokumentoitu ja kaikki käytetyt lähteet ovat lukijan tarkastettavissa. Kirjan aihepiiri on niin tulenarka, ettei Foerilla ole varaa tehdä virheitä ilman, että kirja leimataan vain aktivistin tekosiksi. Foer käyttääkin enimmäkseen tilastoja hallituksen ja lihantuottajien omista lähteistä.

Kirjan menestyksestä kertoo se, että "Eating animals" on käännetty 36 kielelle, mukaan lukien suomeksi (Eläinten syömisestä). Käsitykseni mukaan suomalainen painos on tällä hetkellä ennakkotilauksessa. Itse kuitenkin haluan lukea teokset aina alkuperäisellä kielellä, sillä silloin kirjailija käyttää omaa ääntään ja ilmaisee itseään omin sanoin. Kirja on amerikkalainen ja se kuvaa amerikkalaista lihantuotannon mallia, mutta samat opit pätevät pitkälti Euroopassa.


Foerin teksti on yleensä voimakasta, mutta hänen argumenttinsa edes eettisen lihan syönnin välttämiseksi eivät ole mielestäni kovin vakuuttavia. Jos eläimistä pidetään hyvää huolta ja ne teurastetaan ilman kärsimystä, on vaikea löytää hyviä syitä olla syömättä lihaa ja siinä Foer mielestäni olisi voinut tehdä parempaa työtä. Lukijan kannalta ristiriitaa supermarketin lihatiskillä ei silti juurikaan synny, sillä eettisesti tuotettua lihaa ei markkinoilla juurikaan ole saatavilla. Amerikassa 99% kaikesta lihasta tulee valtavilta farmeilta - Euroopassa luku on pienempi, mutta modernit sikalat ja kanalat pakkaavat eläimet yhtä tiukkaan ja edes luomu-merkintä ei takaa paljoa eläinten eettisestä kohtelusta.

Kirjan maine on kiirinyt jo eteenpäin. Halusin lahjoittaa kirjan hyvälle ystävälleni, mutta hän sanoi: "Ei älä anna sitä ennen joulua. Kaikki jotka lukevat kirjan, eivät syö enää koskaan lihaa! Haluan maistaa joulukinkkua edes kerran." Tapaus itsessään on melko vitsikäs, mutta kertoo myös jotain meidän suhteestamme lihaan - me tiedämme miten liha tuotetaan, mutta emme vain halua uskoa sitä. Kysymys kuuluu - missä vaiheessa itse kunkin on käsiteltävä kysymyksiä lihan eettisestä tuottamisesta?

Kirjassa on mielestäni erinomainen huomio aistien eettisyydestä. Olemme säädelleet sosiaalisin normein ja laein kaikkien muiden aistien käyttöä - ei ole soveliasta katsoa laitonta materiaalia tai koskettaa toista ihmistä vastoin tämän tahtoa - mutta makuaistimme tuntuu olevan vapautettu kaikista eettisistä säädöksistä. Voimme hyvällä omallatunnolla survoa kurkustamme alas lihaa, jonka alkuperä on lähtöisin eläinten kärsimyksestä.

16.10.2010

Third World America - Arianna Huffington

Joka kahdeksas amerikkalainen elää "foot stampseillä", eli ruokatarroilla. Yksi viidestäkymmenestä lapsesta on koditon. 70-luvulla keskimääräinen toimitusjohtaja tienasi neljäkymmenkertaisesti peruspalkansaajaan verrattuna, mutta tänä päivänä toimitusjohtajan palkka on neljäsataakertainen työläisiin verrattuna. Nämä ovat kammottavia tilastoja. Mutta ne ovat vain jäävuoren huíppu, kuten selviää Arianna Huffingtonin kirjasta Third World America.

Huffington on Huffington Postin karismaattinen perustaja ja hän on kirjoittanut kaksitoista kirjaa ennen tätä teosta. Huffington esiintyy aktiivisesti julkisuudessa poliittisena kommentaattorina. Hänen älykkyytensä yhdistettynä kreikkalaiseen temperamenttiin on ihanaa katseltavaa

Kirjassa Huffington kirjoittaa Amerikan rappiosta, jonka seurauksena yhdysvaltalaiskeskiluokka on käytännössä lähes kadonnut yhteiskunnasta. Hänen käsittelemiä teemoja ovat talous, politiikka, infrastruktuuri ja koulujärjestelmä. Kirjaan kerätyt tarinat ja tilastot ovat kiehtovaa, ja täysin pimeää luettavaa.

Maan tiestö on rapakunnossa, 53% tieliikenteen onnettomuuksista liittyy huonoon tienpintaan. Amerikan sillat ovat keskimäärin 43-vuotiaita kun niiden käyttöiäksi on alunperin kaavailtu maksimissaan 50 vuotta. Maan rautatieliikenne on hitaampaa kuin 80 vuotta sitten. Eikä uutta rahaa infran korjaamiseen heru. Raha katoaa kirjaimellisesti savuna ilmaan Amerikan käydessä kahta tarpeetonta sotaa Irakissa ja Afganistanissa.

Amerikan koululaitoksen taso on pitkän aikaa ollut kritiikin kohteena, eikä suotta. OECD:n tutkimuksissa yhdysvaltalaisnuoret sijoittuvat keskimäärin sijalle 25/30 tieteessä, matematiikassa ja lukutaidossa. On vaikea kuvitella rakentavansa tulevaisuutta kovinkaan kestävälle pohjalle, jos kansalaisten osaaminen ei vastaa vuosisadan vaatimuksia.Koululaitoksen puutteista on julkaistu muutama viikko sitten kohuttu elokuva Waiting for Superman, jota lienee turha odottaa Suomeen jaeltavaksi - mutta kiinnostuneiden kannattaa se etsiä käsiinsä.

Huffington näkee kaksi suurta syyllistä Amerikan ongelmiin: käsistä riistäytyneen finanssisektorin ja korruptoituneen politiikan. Yhdysvalloissa jokaista senaatin ja kongressin edustajaa kohden on 26 lobbaria. Vuosittain keskimääräinen edustaja vastaanottaa 6,5 miljoonaa dollaria "avustuksia". Amerikan demokratiasta on tullut huutokauppa, jossa suurimman lompakon omistaja saa käytännössä sanella lait halunsa mukaan.

Miksi suomalaisia sitten kiinnostaisi mitä rapakon takana tapahtuu? Nokiakaan ei ole myynyt sinne kuin kourallisen luureja vuosikymmenen aikana ja Ivana Helsinki sai Donald Trumpin vihat niskaansa. Antaa jenkkien vaan kaatua - ajattelee moni. USA:n mukana kaatuu kyllä muukin maailman talous, joten kyllä meidän kannattaisi kantaa amerikanserkuista huolta ihan oman rahapussinkin takia.

Toinen syy miksi pienen ihmisen kannattaa olla kiinnostunut Amerikasta on poliittinen. Eurooppa on rikastuessaan valunut vuosi vuodelta oikeistolaisempaan suuntaan, missä köyhien asema ei ole suinkaan parantunut. Muutokset eivät näy yhtä selkeästi Pohjoismaissa, mutta esimerkiksi Saksassa polarisaatio köyhien ja rikkaiden välille on vahvistunut. Amerikan epäonnistunutta esimerkkiä seuraten meidän tulisi varmaankin pyrkiä vastakkaiseen suuntaan Yhdysvaltojen liikkeistä. Tämä saattaa olla hankalaa sillä, kuten ystäväni sanoi minulle: "Jos et äänestä kaksikymppisenä vasemmistoa, sinulla ei ole sydäntä. Jos et viisikymppisenä äänestä oikeistoa, sinulla ei ole aivoja."

Mitä rikkaampia meistä tulee, sitä ahneemmaksi muutumme.

13.7.2010

The Quest for Global Dominance - Gupta, Govindarajan & Wang

Kirja, joka kuulostaa lähinnä huonolta seikkailuelokuvalta ei välttämättä houkuttele lukemaan itseään. Kirjan alaotsikko "Transforming Global Presence into Global Competetive Advantage" antaa paremman kuvan aiheesta. Gupta ja Govindarajan ovat tunnettuja amerikkalaisia akateemikkoja. Teoksessaan he kirjoittavat globalisaatiosta ja sen vaikutuksista yrityksille. Miksi kansainvälistyminen on niin tärkeää? Miksi Intia ja Kiina ovat tulevaisuuden tärkeimmät markkinat? Miten lähteä liikkeelle oman yrityksen kansainvälistämisessä? Kirja on kirjoitettu mahdollisimman kansantajuisesti, ja hands-on -periaatteella. Kuten professorini sanoi "It's written in this... super stressed out style" - se on monin paikoin kuin tarkastuslista.

Kirja alkaa ruohonjuuritasolta määritellen globalisaation ja sen vaikutukset yritysmaailmaan. Siitä kirja jatkaa määrittelemään aidosti globaalin yrityksen ja oikeanlaisen ajatusmallin. Kiinnostuneet voivat lukea Guptan artikkelin kansainvälisestä ajattelumallista The Globalistin sivuilta.

Gupta ja Govindarajan käsittelevät luontevasti markkinoiden analysoinnin, kansainvälistymisstrategian ja mm. kansainvälisestä tiedonhallinnasta. Kyseessä on yleisteos, joten suuri osa aiheista käsitellään lähinnä pinnallisesti, mutta se tarjoaa silti hyvän ponnahduslaudan aiheen jatko-opiskeluun.

Kirjan uuteen painokseen on lisätty kappale kansainvälisestä tiimityöskentelystä ja Kiinan sekä Intian tehokkaasta hyödyntämisestä. Viimeinen kappale tuntuu hieman keinotekoiselta, mutta muuten kirja on tiukkaa materiaalia.

Kirjaa voin lämpimästi suositella yritysmaailman vaikuttajille ja kaikille liiketalouden opiskelijoille. Suomi jää markkina-alueena auttamattoman pieneksi ja kaikki osaaminen yrityksen kansainvälistymisen saralla on varmasti kullan arvoista. Kirja kainaloon ja kiinaa opiskelemaan, mars!

9.7.2010

34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen - Risto Isomäki

Kuinka ilmastonmuutosta voi hidastaa? Onko ilmaston lämpenemistrendi mahdollista kääntää toiseen suuntaan? Risto Isomäki esittelee kirjassaan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeminen. Tavat jakautuvat kahteen ryhmään: 1) Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujan kerääminen ilmakehästä ja 2) planeettamme heijastuvuuden lisääminen. Osa vihjeistä on suoraan hullun tiedemiehen päiväkirjasta poimittuja, mutta toiset tavoista ovat jo nykyisellään täysin toteutettavissa. Isomäki kertoo yllättäviäkin tapoja ilmastonmuutoksen torjuntaan: Tiesitkö että muurahaiset ja hirvet tekevät tärkeää ilmastotyötä tai että suihkukoneiden lentoaikoja muuttamalla voitaisiin saada aikaan tuntuvaa viilenemistä?

Kirjan toinen puolisko esittelee sekalaisen listan tapoja hidastaa ilmastonmuutosta. Isomäki käy lävitse mielenkiintoisimmat vaihtoehtoiset energianlähteet ja tekee niiden kohdalla hyvää työtä. Isomäki suhtautuu perustellun skeptisesti tulevaisuuden rakentamiseen ydinenergian varaan. Hän varoitti taannoin rakentamasta ydinvoimaloita lähelle merenrantoja.

Kirja tarjoilee mielenkiintoista luettavaa parille illalle. Lähinnä kirjakriitikkoa ärsyttää ajoittainen kirjoitustyylin vaihtelu ja tekstin puutteellinen editointi. Kirja ei ole aina kaikkein kriittisimmästä päästä. Tässä Tammi voisi tehdä tarkempaa työtä seuraavaa painosta ajatellen.

Kaikenkaikkiaan kirja oli viihdyttävä ja lukemisen arvoinen. Se on kirja ilmastonmuutokseen jo perehtyneille lukijoille ja tieteestä monipuolisesti kiinnostuneille. Koin ahaa-elämyksiä Isomäen kirjoittaessa suurella innolla afrikkalaisista apinanleipäpuista ja valtamerien rikkibakteereista, sekä jääsadetta luovista Elsbett-myllyistä.